eKauppa | info@chilit.fi | Katso kaikki yhteystiedot

Aktiivisella IT-riskien minimoinnilla varmistetaan liiketoimintojen jatkuvuus

Aktiivisella IT-riskien minimoinnilla varmistetaan liiketoimintojen jatkuvuus

Viime aikoina on uutisoitu runsaasti erilaisista tietoturvauhkista. Yrityksen ylin johto on viimekädessä vastuussa yrityksen tietoturvasta, liiketoiminnan jatkuvuudesta ja varautumisesta poikkeustilanteisiin. Suuressa osassa yrityksiä johdolla on olemassa tahtotila IT-riskien minimointiin ja valmius jopa investoida siihen, että liiketoiminta ei kärsi ulkoa tulevien häiriöiden johdosta. Ongelmana kuitenkin on se, että harvan yrityksen johto on saanut riittävän tiedon potentiaalisista riskeistä varsinkin, kun riskien määrä kasvaa ja monimuotoistuu jatkuvasti.

Pienimuotoisia tietoturvahaasteita esiintyy yrityksissä lähes päivittäin. Ne yleensä hoituvat normaalien tietoturvajärjestelmien toimesta. Monet harmittomaksi naamioidut haittaohjelmat kuitenkin saattavat päästä yrityksen järjestelmiin nykyään niin montaa reittiä, että niiden hallinnointi vaatii todellista erikoisosaamista ja osaamisen jatkuvaa päivittämistä

Harvalla yrityksellä on resursseja ja ajanmukaista osaamista ja tietoa erilaisten IT-riskien toteutumisen estämiseen ja ennakoimiseen. Tämän takia onkin tärkeää, että yrityksen johto käyttää asiantuntija-apua yrityksensä IT-riskien ja sen kautta liiketoimintariskien arviointiin.

Mitä sitten voi tapahtua?

  1. Tietojärjestelmien tai laitteiden vikatilanne kestää päiviä, tai pidempäänkin, jos yrityksen oma osaaminen ei riitä asian ratkaisemiseen. Ulkopuolisen avun saaminen kestää, koska ulkopuolisen asiantuntijan pitää ensin tutustua järjestelmiin tai laitteiden vikatilanteessa vika pitää korjata, mahdollinen korvaava laite hankkia, tieto palauttaa ja testata toimivuus.

    Vaikutus liiketoimintaan voi olla dramaattinen, mikäli yksikään tilaus ei etene, tuotteita ja palveluita ei voida laskuttaa tai sähköposteja ei saada eikä lähetetä, kun sovellukset ja IT-laitteet eivät toimikaan.
  1. Tieto menetetään lopullisesti ellei palautusjärjestelmät ja palauttamisen asiantuntemus ole kunnossa yrityksessä. Tieto pitää olla saatavilla ja se pitää pystyä palauttamaan häiriötilanteessa luotettavasti, nopeasti ja riittävän tuoreeseen versioon.

    Vaikutus liiketoimintaan merkittävä, jos kaikki asiakasdata, myyntitiedot ja tilaus- ja toimitustiedot häviävät.
  2. Erilaiset haittaohjelmat voivat salata kaiken yrityksen tiedon ja vaatia lunnaita tietojen avaamisesta (ransomware). Haittaohjelmat leviävät käyttäjien kautta, uusia kehittyneitä haittaohjelmia ei voida tunnistaa perinteisin menetelmin. ”Ransomware: Yrityksen tiedot salataan ja vaaditaan lunnaita niiden avaamisesta.

    Vaikutus liiketoimintaan lyhytaikainen, mikäli ollaan valmiit maksamaan tuhansien jopa satojen tuhansien lunnaat.

Miten näihin sitten voi varautua?

  1. Laitteiden ja ohjelmistojen käytettävyyden varmistaminen (palvelimet, verkot, tallennus)
  • Arvioitava:
    • Yrityksen sisäinen IT-osaaminen, sen ylläpito
    • Yrityksen IT-resurssien riittävyys epänormaalissa tilanteessa
    • Järjestelmien ja laitteiden luotettavuus ja haasteet
  • IT-palveluiden ulkoistaminen asiaan perehtyneelle yritykselle, Chilit tarjoaa Chilit Pitopalvelut™ -ulkoistuspalvelua
    • Korkean osaamistason asiantuntijat, jatkuva valvonta, kehitys, päivitys ja hallinta
    • Käytettävyyslupaus, 99,5%
  • Alkuun kustannustehokas vaihtoehto Chilit Kokkikoulu™, jossa kartoitetaan yrityksen IT:n tila ja sen perusteella voidaan arvioida myös riskit liiketoiminnalle
  1. Tiedon tallennus ja sen varmistaminen:
  • Arvioitava:
    • Kuinka kauan yrityksessänne voidaan olla ilman kriittistä tietoa?
    • Kuinka pitkältä ajalta olette valmiit menettämään tiedon?
  • IT-palveluiden ulkoistaminen ratkaisuna asiaan perehtyneelle yritykselle, Chilit Pitopalvelut™
    • Takaa erittäin korkealaatuiset ja nykyaikaiset menetelmät tiedon varmistamiseen ja sen nopeaan palauttamiseen
    • Korkean osaamistason asiantuntijat, jatkuva valvonta, päivitys ja hallinta
  1. Tietoturva ja yrityksen järjestelmien suojaaminen
  • Arvioitava:
    • Onko järjestelmät sellaiset, että ne tunnistavat nykyiset riskit
    • Onko yrityksessä osaamista ja resursseja keskittää tietoturvan jatkuvaan kehittämiseen
  • IT-palveluiden ulkoistaminen ratkaisuna asiaan perehtyneelle yritykselle, Chilit Pitopalvelut™
    • minimoidaan erilaisten tietoturvauhkien toteutuminen
    • osaaminen ja osaamisen ylläpito
    • jatkuva tietoturvauhkien seuranta ja niihin reagointi

Mikäli haluat tarkempaa tuotetietoa, lue myös oheinen yhteenveto Ransomware-haittaohjelmien ehkäisystä.

Sorry, comments are closed for this post.

Chilit tuottaa IT-palveluita, joita kukaan muu ei osaa, ehdi tai uskalla tuottaa. Asiakkaamme saavat meiltä kaikki IT-palvelut ja -ratkaisut käyttäjän taskusta pilveen. Tutustu tarkemmin palveluihimme.

Chilit Oy

Helsinki: Turkhaudantie 5, FI-00700 Helsinki


Turku: Fiskarsinkatu 6, FI-20750 Turku

Sosiaalinen media

Asiakkaalle

Lataa etätuki

Liity uutiskirjeen tilaajaksi!

 
Haluatko saada kerran kuukaudessa kootusti tietoa IT-alan ajankohtaisista asioista? Liity uutiskirjeemme tilaajaksi!